Eipäs tullut sitten kirjoitettua pariin kuukauteen. Anteeksi niille, jotka kävivät kurkkimassa uusien kuulumisien toivossa. (Katja! <3)

Ja tosiaan jäin aika jännittävään kohtaan. Siis treffeihin. Ne menivät oikein mukavasti. Poika oli ihan kiva, vaikkei ehkä ihan sitä mitä haen, mutta hyvää seuraa kuitenkin. Olin laittanut korolliset kengät ja olin ehkä hieman häntä pidempi... Se oli kyllä häiritsevää.
Tapailimme muutaman viikon, minkä jälkeen hänestä ei kuulunut vähään aikaan. Lopulta sain viestin, jossa hän sanoi ahdistuneensa. Ei pysty seurustelemaan. Harmi, ettei hän viitsinyt keskustella asiasta kanssani. Olisin voinut selventää, ettei kysymys ollut seurustelusta. Lähinnä seksistä. Mutta samapa tuo. Olen jo päässyt yli.

Yhtä uutta olen tässä tapaillut, mutta lähinnä lääkkeenä yksinäisyyteeni. Kiva halia ja pussailla jonkun kanssa. Toivottavasti hän ei odota enempää. Hän on kuitenkin lähdössä kesäksi ulkomaille töihin – tuskin hän haluaa kaukosuhdetta kesäksi? Jokatapauksessa, hän ei vaan ole tarpeeksi kiva, komea, fiksu tai... jotain. En edes tiedä mikä nykyään kelpaisi.
Taidan olla aika ilkeä kun teen tällaista... mutta en tarkoituksellani johdata ketään harhaan! Olen sitäpaitsi kykenemätön valehtelemaan. Jos asia tulisi puheeksi, sanoisin totuuden: ettei minua kiinnosta mikään vakavampi hänen kanssaan. Kiitos paljon ja hauskaa kesää. Ja sattuuhan minuunkin. Sattuu olla yksin, sattuu jätetyksi tuleminen ja sattuu jättäminen.

Se oikea siis edelleen hakusessa. Huoh, turhauttavaa. Mutta en sentään ole itkenyt. Ahdistaa vaan, että kukaan ei ehkä kelpaakaan. Olen odottanut kesää ja kesäheiloja niin kauan, että odotukset ovat pilvissä. Toista talvea en kyllä sinkkuile! :((