Voivoi minua. Olin jo tehnyt päätöksen, että jos jompaankumpaan näistä kavereistani, P:stä, ja J2:sta, kajoan niin jälkimmäiseen. Ihan vaan koska hän on haluttavampi. Eikä siis mitään vakavampaa ollut suunnitelmissa, ihan seksiä vaan. P on kyllä tosi mukava ja hassu poika ja kai ihan söpökin, mutten ole koskaan tuntenut suurempaa vetoa häneen.
Mutta kuinkas sitten kävikään. Olin siellä P:n bileissä. Kaikki olikin melkein tyttöjä. Ja nekin harvat pojat, joita siellä oli, oli niiden tyttöjen poikaystäviä. Eikä J2:sta oltu kutsuttu. Niinpä tietenkin, kun olin toivonut tapaavani paljon söpöjä opiskelijapoikia. Siinä illan mittaan pikku hiprakassa P alkoikin näyttää ihan hyvältä. Oli selvää, että hän oli kiinnostunut minusta, koska seuraili minua, vaikka tulin ihan hyvin juttuun muidenkin kanssa (en siis tuntenut ketään ennestään). Kyllä hiveli itsetuntoa.
Joskus yöllä istuskeltiin vielä oluilla jossain kuppilassa, mutta yhtäkkiä kaikki vaan katosivat ja jäimme kahdestaan P:n kanssa. No ei siinä mitään kummempia, juotiin lasit tyhjiksi ja lähdettiin samaa matkaa. Olin ovelasti jättänyt kaikki tavarani P:n luokse (oli pyyhettä ja vaikka mitä kun oltiin saunottu), joten menin vielä hänen luokseen hakemaan niitä. Eipäs sitten tehnytkään mieli lähteä, vaan pussailla. Ja niin me sitten pussailimme ja puhuimme syvällisiä.
Jäin yöksi, ja kaikenlaista tapahtui. Aamulla kadutti ihan järkyttävästi. Puhuttiin, että katsotaan tulisiko meistä mitään. Olen tuntenut P:n jo sen verran monta vuotta, että pystyin suoraan sanomaan, että ajatus tuntui vähän oudolta. Ja lähdettyäni tunne vaan vahvistui. Itkeskelin koko päivän. Koko edellinen yö tuntui niin VÄÄRÄLTÄ. Ensinnäkin, en ollut ollut edes ihastunut P:hen, en tuntenut mitään halua häntä kohtaan (ehkä vaan yleistä halua silloin yöllä) ja lisäksi hän on pitkäaikaisimman poikaystäväni T:n parhaita kavereita. Huh, en halua ajatellakaan mitä se henkisesti epävakaa lihaskimppu tekisi pikku-P:lle, jos tietäisi.
Maanantai oli kuitenkin toivoa täynnä. Ehkä voisin sittenkin seukata P:n kanssa. Tunsin jopa hieman niitä oikeita tunteita: perhosia vatsassa jne. Mutta kuin näin hänet, oli kyllä ihan mukavaa, mutta ei tehnyt yhtään mieli edes koskea. En tietenkään mitään saanut sanottua, mutta tuntui kuin olisi veljeään pussannut. Hyi. Ei hän ollut siis mitenkään huono tai tökerö, ollaan vaan tunnettu liian kauan. Oltu kavereita liian kauan (4,5 vuotta!) Joudun kertomaan torstaina kun nähdään. Kyllä hän ymmärtää. Harmittaa silti, että sain itseni tällaiseen tilanteeseen!
No nyt ei ole sitten taas mitään. En voi edes unelmoida seksistä J2:n kanssa saati sitten tehdä mitään. Voin vain kuvitella tuon kaveriporukan joskus vuosien päästä puhumassa nuoruusvuosistaan ja joku paljastaa olleensa sängyssä kanssani ja kaikki muut kummissaan: "mutta minäkin olin!" – "ja minä!" – "ja minä!" Ja sitten he tulisivat heittelemään minua mädillä kananmunilla.

Kiitos rohkaisevista kommenteista. Kyllä se vielä löytyy. Eikä kannattaisi etsiä ja odottaa niin paljon. En kuitenkaan voi itselleni mitään. Mutta ei kannata odottaa mitään mielenkiintoisia käänteitä pariin viikkoon! Tulen tänne korkeintaan kirjoittamaan, että kuinka paljon taas itkettää ja ei ole taas ketään, sniifnyyh.