Minulla on pieni tunnustus.
Olen löytänyt taas uuden pojan, J:n. Olemme käyneet ulkona kaksi kertaa. Perustreffejä, elokuva ja pizzaa. Kiva ja suloinen poika, mutta kaksi vuotta minua nuorempi. Ei ole haitannut toistaiseksi, mutta huomaan olevani hyvin epäileväinen – ei tästä varmasti mitään suhdetta tule, kunhan kulutan aikaa ja piristän itseäni.
Ajattelin, että olisimme voineet pusutella toisilla treffeillä, koska oli niin mukavaa, mutta kaikki hyvät tilanteet vain lipuivat ohi. Paras mahdollisuus olisi tietysti ollut juuri ennen hyvästelemistä, jos minulla ei olisi tullut niin kiire bussiini. Jäipähän jotain jännitettävää kolmansillekin treffeille. Niihin on vielä kolme päivää. En jaksaisi odottaa! Jännityksessä on yksi hyvä puoli: en ole nälkäinen. Syön pienempiä aterioita kuin yleensä enkä ahmi turhia herkkuvälipaloja. Laihduttajat, suosittelen ihastumista kilojen karistamiseen!
Hui, myönsin olevani ihastunut.
Olen päässyt toistaiseksi yli H:sta. En ole itkenyt hänen peräänsä moneen päivään. Jos hän pyytäisi minua takaisin/ulos, sanoisin, että hän menetti mahdollisuutensa. Minua ei kiinnosta suhde, jossa joutuisin pelkäämään toisen tylsistyvän minuun ja jättävän minä hetkenä hyvänsä.
"Toistaiseksi" siksi, että jos juttu J:n kanssa ei onnistukaan, luultavasti masennun jne. En voi luvata, että H olisi kokonaan menneisyyttä. Luultavasti nolaisin itseni totaalisesti soittelemalla hänen peräänsä.
Toivotaan parasta. Kaikin puolin.