Näin J:n eilen kolmansien treffien merkeissä. Olin innoissani, sillä odotin kovasti ensimmäistä pusutteluamme. Nyt sen olisi pakko tapahtua! En suunnitellut tilannetta, koska oletin sen tapahtuvan luonnostaan. Ehkä olisi pitänyt. Minkäännäköistä yritystä ei kuulunut kummaltakaan suunnalta. Ei koko iltana! Viimeinen mahdollisuus oli bussipysäkillä, mutta tilanne oli kovin epäromanttinen, koska pysäkin pienen katoksen alla oli hetkessä viisi muuta ihmistä sadetta paossa. Luovutin.
Näemme uudestaan jo tänään. Kiinnostusta selvästi löytyy, mutta aloitteentekokykyä ei. Itseäni voin puolustella sillä, että olen vasta eronnut ja vielä hyvin arka. Normaaliolosuhteissa olisin ottanut lähikontaktia jo ensimmäisistä, viimeistään toisista treffeistä lähtien. Olisi myös helpompi tehdä jotain, jos toinen antaisi edes vähän ymmärtää, että hänkin haluaa. J ajattelee varmasti ihan samaa.
Ja nyt vaan odotellaan.